Kirjoittaja on golf-ammattilainen Sanna Nuutinen. Tällä hetkellä Sanna pelaa ensimmäistä kauttaan LPGA-tulokkaana Yhdysvalloissa. Netum on mukana tukemassa Sanna Nuutisen uraa.
Maaliskuussa istuin isossa konferenssisalissa pyöreän pöydän äärellä. Samassa pöydässä istui kolme muuta eurooppalaista LPGA (Ladies Professional Golf Tour) -tulokasta aloittamassa ensimmäistä kauttaan Yhdysvalloissa maailman kovatasoisimmalla kiertueella. Huoneessa oli yhteensä reilut kolmekymmentä pelaajaa ympäri maailman. Omien maidensa huippuja. Nuoria lupauksia, jotka olivat kukin ansainneet pelioikeuden tälle halutulle kiertueelle. Istuin eurooppalaisten kanssa, sillä muita en tuntenut.
Esittäydyimme kukin vuorollaan. Syy tälle tulokastapaamiselle oli se, että TV-ryhmä ja median edustajat oppisivat tuntemaan hieman meitä keltanokkia ja jokaisen uniikkia tarinaa. Kun sitten pelaisimme kärjen tuntumassa kuluvalla kaudella ns. “TV-ryhmissä”, olisi naamamme myös selostajille tuttuja.
Nojailin selkänojaan ja odottelin vuoroani. “Hi my name is Sanna Nuutinen, from Finland and Ladies European Tour. I am pretty confident that I am the oldest rookie in this room” aloitin.
Olin kolmekymppinen, pelannut ammattilaisena ympäri maailmaa seitsemän vuotta ja nyt olin omalla pelimenestyksellä päätynyt maailman kiistattomien ykköspelaajien kanssa samoihin ympyröihin. Amerikkalaiset rakastavat heidän hierarkiaa. Täysin uusi en tähänkään ollut, vietinhän neljä vuotta Teksasissa yliopistossa, jossa tuli hyvin selväksi, että rookie on vain rookie ilman sananvaltaa ja senior on johtaja ja esimerkin näyttäjä.
Tilanne oli minusta hieman koominen, olinhan pelannut golfia jo ennen kuin puolet näistä tytöistä oli syntynyt. Nautin kuitenkin siitä, että tulokkaana minulla on vain voitettavaa. Ikäänkuin uusi alku. Sain vauhdikaan alun kaudelle ja toukokuussa olin noussut rankingeissa monen kokeneemman pelaajan ohi.
Tämähän sujuu. Luulin, että mikään ei ollut muuttunut vaikka käytännössä kaikki oli. Uskottelin, että golf on edelleen golfia, vaikka työympäristö on eri. Jälkeenpäin ajateltuna oikeastaan ainut asia, mikä oli pysynyt tismalleen samana oli se, että pallo on pyöreä myös Atlantin tällä puolella. Ja reikä, jonne se tulisi toimittaa on hyvin pieni. Viime aikoina se on kuitenkin tuntunut pienemmältä kuin koskaan ja välimatka kotiin valtavammalta kuin yksi valtameri.
Olen havahtunut siihen, että muutos on kuormittava. Salakavalalla tavalla. Yliopiston jälkeen vietin seitsemän vuotta Euroopassa, jonne olen rakentanut elämäni. Yhtenä maaliskuisena maanantaina hyppäsin lentokoneeseen ja jätin sen. Tai oikeastaan pistin vain tauolle.
Ikäänkuin olisin muuttanut uuteen kaupunkiin tai maahan, vaikka elin matkalaukusta. Miksi? Jotta voisin seurata pikku-Sannan LPGA-unelmaa, jonka eteen olen niin kovasti uurastanut.
Tulokasvuoden sanotaan olevan vaikein. Kuin uuteen työpaikkaan sopeutumien, jossa joka viikko on oltava parhaimmillaan, laitettava itsensä julkisesti likoon päivittäin samaan aikaan kun totuttelee uuteen ympäristöön ja käytäntöihin sekä yrittää käyttää vähäisen jäljellä olevan energian uusien ystävyyssuhteiden muodostamiseen.
Kilpailu on kovempaa ja tällä kiertueella golf on silkkaa bisnestä. Kentät ovat uusia minulle joka viikko ja viritykset poikkeavat paljon siitä, mihin olen Euroopassa tottunut. Meitä pelaajia kohdellaan kuin kuningattaria kilpailuissa ja puitteet ovat viimeisen päälle. Ammatillisesti tämä ympäristö on mahtava. Kisoissa riittää tuhansittain yleisöä ja joka viikko on suuren urheilujuhlan tuntua.
Jos on työympäristö muuttunut, niin on myös vapaa-aika. Amerikkalainen kulttuuri nyt vain on… erilainen. Kaipaan usein niitä ystäviä ja perhettä, joiden kanssa olen tottunut vapaaillat viettämään. He ovat hyvin kaukana. Tosin vain maantieteellisesti. Nykypäivänä kaikki tuntuvat olevan vain yhden älylaitteen päässä toisistaan. Saatan itseasiassa olla yhteydessä Helsingissä asuviin kavereihin aktiivisemmin Chicagolaisessa kahvilassa istuessani sateisena vapaapäivänä, kuin olisin kiireisenä treeniviikkona koto-Suomessa. Valmentajan apu on aina yhden svingivideon päässä, joka välittyy Atlantin yli yhtä nopeasti kuin Töölön yksiöstä Espooseen golfhalliin.
Tosiasia on, että kiertuelämä on niin hektistä, että vapaa-aikaa ei juuri jää. Ja jos sitä on, sen ajan käyttää mielellään palautumiseen ja nukkumiseen. Kisakalenteri on jatkossa suunniteltava niin, että kisaputkien väliin jää vähintään kahden viikon pituisia taukoja / treenijaksoja. Tällöin hyppään ensimmäiseen Helsinkiin suuntaavaan lentokoneeseen. Kun olen kotona, osaan arvostaa jokaista aamua, jonka saan herätä omasta sängystä ja juoda kahvin muumimukista. Näinä hetkinä rakastan jopa räntäsadetta ja loskaa, pimeitä ja koleita lokakuisia iltoja ja sitä myötähäpeää, minkä koen nähdessäni pääministerin bilevideoita. Onhan tämä koti ja osa Suomea.
Kun taas hyppään koneeseen seuraavalle työmatkalle, haluan olla läsnä ja nauttia LPGA-unelmasta. Täysillä aina siellä, missä on.
Tuloksellisesti hyvän alkukauden jälkeen olen kokenut hieman takaiskuja matkalla. Golfilla on tapana aina välillä “ystävällisesti” muistuttaa siitä, että hyvin pelaaminen ei ole ikinä itsestäänselvyys. Yhtä nopeasti kuin palaset loksahtavat kohdilleen ja peli alkaa kulkea, se voi seuraavalla viikolla – niinkuin golfareilla on tapana sanoa – kadota. Työ- ja treenimäärät ovat yhtä suuret kulkee tai ei. Hyvän pelin takana on paljon muutakin. Kun peli kulkee, on euforinen olo. Kaikki asiat myös kentän ulkopuolella tuntuu sujuvan. Harmi, että tälläkin nicle-kolikolla on kääntöpuoli.
Olen joutunut kaivamaan työkalupakkia löytääkseni keinoja vaikeiden aikojen läpi mönkimiseksi. Sen lisäksi, että aikatauluttaa työtahtia itselleen armollisemmaksi, on tavoitteet laadittava laadukkaasti. Miksi olen täällä ja minne olen matkalla? Tulostavoitteet, kuten halu voittaa ovat tärkeitä, mutta ne eivät valitettavasti aina ole täysin omassa kontrollissa. Jos pohjaa omanarvontunteen tuloksille, tai sille voittaako vai häviääkö, on pulassa. Tällöin pitkässä juoksussa sabotoi, ironista kyllä, mahdollisuuksia voittaa. Prosessitavoite sen sijaan on terveempi tapa lähestyä tätäkin kilpailtua alaa. Missä pelin osa-alueissa haluan kehittyä ja miten? Laadin suunnitelman, jonka tulos ja toteutus ovat täysin omassa kontrollissa ja vedän hanskat (golfhanskan) käteen ja ryhdyn hommiin. Mielihyvää tuottaa se, että saa päivän treenit tehtyä ja uskoo olevansa edes prosentin parempi kuin edellispäivänä. Ikäänkuin salitreeni, jolla on alku ja loppu. Lähteminen tuntuu vaikealta, mutta kun sen on saanut tehtyä olo on palkitseva. Kun sinnikkäästi jaksaa tehdä töitä, valmentajan avustuksella ja tarvittaessa prosessitavoitteita muokkaamalla, tulos tulee sivutuotteena. En tiedä milloin, mutta se tulee. Juuri tämä arvaamattomus tässä lajissa minua eniten kiehtoo.
