Tekoäly työyhteisössä

Netum Oy:llä oli kunnia sponsoroida Sytyke ry:n järjestämää Tekoäly työyhteisössä -huippuseminaaria 26-27.9.2018. Seminaarissa keskityttiin tekoälyn käsitteeseen, tekoälyn mahdollisuuksiin suomalaisille yrityksille ja julkiselle hallinnolle.

Seminaarissa tekoälyä käsiteltiin varsin laajasti ja kansainvälistä kehitystä huomioiden. Monissa maissa tekoäly ja tietostrategia nähdään aivan erityisesti panostamisen arvoiseksi. EU-alueella kokonaisvaltaista tarkastelua on nähtävissä suurissa EU-maissa. Aikaisia liikkeelle lähtijöitä ovat olleet USA, Venäjä ja Kiina.

Suomessa tekoälyn hyödyntämisessä tunnutaan tällä hetkellä panostavan koneoppimiseen ja tietoanalytiikkaan. Julkisen hallinnon näkökulma on säädöspohjan luomisessa ja eettisen näkökulman huomioonottamisessa. Työkalujen ja välineiden toteuttamisessa hallinto pyrkii rahoituksella ja verkostoitumismahdollisuuksia tarjoamalla edesauttamaan tekoälyyn liittyvien ratkaisujen tekemistä. Varsinaisten ratkaisujen tekeminen jää yksityisen sektorin harteille.

Tekoälyn hyödyntämisessä voidaan erottaa organisaatioita, jotka toimivat teknologia edellä, osa taas etenee hitaammin vedoten lainsäädäntöön ja vielä avoimiin kysymyksiin. Vielä on esimerkiksi säätämättä, voiko tekoäly käyttää julkista valtaa ja se, kuka vastaa koneen tekemistä päätöksistä. Nykyinen säädöspohja lähtee pääsääntöisesti siitä, että ihminen tekee päätökset ja vastaa niistä. Myös turvallisuusasiat puhuttavat ja epäilyttävät monia.

Erittäin mielenkiintoista näkökulmaa pohdittiin koneoppimisen osalta. Nykyisessä tavassa hyödyntää koneoppimista ongelmana on oppimismallien vahvistuminen. Kansankielellä voisi sanoa, että kone oppii tietyn päätöslinjan ja tehostaa sitä. Jos lähtömateriaali on huonoa, saadaan tehokkaampia huonoja päätöksiä entistä nopeammin. 

Tekoälyyn hyödyntämiseen liittyvän strategian ja toimintasuunnitelmien tekeminen ja toteuttaminen on osoittautunut yhtä haastavaksi kuin ennenkin; uuden teknologian tuomat ratkaisut tuovat mukanaan uudet toiminnalliset ja eettiset kysymykset, joita edellä on hieman avattu. Samoja kysymyksiä on jouduttu pohtimaan aikaisemminkin, eikä vastauksia ole helppo löytää. Vastausten hakemista voidaan kuitenkin auttaa fasilitoinnin ja konsultoinnin avulla.

Jos haluat kuulla Netum Oy:n osaamisesta mm. tietojohtamisen, digitaalisen liiketoiminnan / IT-strategian alueilla, keskustelemme mielellämme kanssasi.

 

Juha-Pekka Leskinen
Konsultointijohtaja
juha-pekka.leskinen@netum.fi


Arkisto: Ajankohtaista